| Kiteen kaupunki > Lukio > Opetus > Kevään 2010 ylioppilasjuhla |
|
|
Kevään 2010 ylioppilasjuhla
Ylioppilasjuhla 5.6.2010
Hyvät abiturientit ja muu juhlayleisö!
Viime vuosisadan puolivälissä, keväällä 1953 uusiseelantilainen Edmund Hillary ja nepalilainen serpa Tenzing Norgay saavuttivat Mount Everestin huipun(1. Maailman korkeimman vuoren valloittaminen oli ollut jo pitkään haasteena. Kolme kertaa huipun valloittamista yrittänyt - ja viimeisellä retkellään vuorelle jäänyt - George Mallory vastasikin osuvasti kysymykseen, miksi hän yhä uudelleen pyrki vuoren huipulle. Malloryn tunnettu vastaus oli naseva: "Koska se on siellä". (2 Mount Everestin valloittaminen on monessa mielessä hyvä esimerkki. Ensinnäkin se on hyvä esimerkki haasteesta. Siitä lähtien, kun maailman korkein vuori 1800-luvun puolivälissä löydettiin, siis kalkyloimalla löydettiin, on ihmiskunta pyrkinyt valloittamaan tuon vuoren. Kesti siis kaikkiaan sata vuotta vuoren löytämisestä ennen kuin Hillary ja Norgay saavuttivat tavoitteensa.
Kun ensimmäiset huipulle kiivenneet saavuttivat tavoittelemansa, toimi se samalla mallina muille. Esimerkiksi 2000-luvun alussa vuoren huipulla kävi yhtenä päivänä kaikkiaan 88 henkeä. Tietääkseni Mount Everestin huipulla on käyty nyt jo toista tuhatta kertaa. Kun yksi onnistuu tavoitteessaan, luo se uskoa ja rohkeutta onnistua myös muille. Vaikka erityisesti Sir Edmund Hillaryn nimi on meille kaikille tuttu, ei hän suinkaan kiivennyt huipulle yksin tai edes kahdestaan Norgayn kanssa. Todellisuudessa retkikuntaan kuului lähes neljäsataa henkeä - brittejä, paikallisia oppaita ja kantajia. Tavoitteiden saavuttaminen on siten usein ryhmä- tai tiimityötä. Moni henkilö on omalta osaltaan vaikuttamassa lopputulokseen - toivottavasti myös tukemassa tulosten saavuttamista.
Me asetamme itse itsellemme haasteita. Emme kaikki ota tavoitteeksemme maailman korkeimman vuoren, Mount Everestin valloittamista. Tavoitteet ja haasteet ovat - ja niiden on syytä ollakin - erilaisia. Onhan Mount Everestkin tarjonnut erilaisia haasteita - olla ensimmäinen nainen huipulla, viettää pisin aika huipulla, kiivetä huipulle ilman lisähappea ja niin edelleen.
Meillä kaikilla on omat vuoremme valloitettavina. Englantilaisilla onkin sanonta "We have a mountain to climb". Osalle meistä tavoitteiden saavuttaminen - vuoren valloitus - voi olla helppoa, osalle vaivalloisempaa. Osa meistä valitsee hitaamman reitin, osa sujuttelee eteenpäin hyvän sään ja huolellisen valmistautumisen avulla. Tämä ylioppilasjuhla ei ole vain lukio-opiskelunsa päättävien juhla. Osa kohta ylioppilaaksi julistettavista on valinnut toisenlaisen reitin - he ovat suorittaneet ammatillisen perustutkinnon ja sen ohella ylioppilastutkinnon. Yhteistyömme Ammattiopisto Kiteen kanssa yleissivistävien lukio-opintojen tarjoamiseksi ammattiopiston opiskelijoille on tuottanut jälleen tulosta.
Hyvät kuulijat,
Kiteen lukio on saanut käyttöönsä uudet ja ajanmukaiset tilat. Loppukevät on sujunut uusiin tiloihin totuttelemisessa ja monipuolisen opetusteknologian hyödyntämisen harjoittelussa. Kiinteistön viimeistelytöitä on tehty vielä kevään viimeisillä kouluviikoillakin - esimerkiksi työt tässä salissa ovat jatkuneet toissapäivään saakka. Tavoitteenamme on, että talon vihkiäisviikolla elo- ja syyskuun vaihteessa mahdollisimman paljon on valmista.
Tiedämme, että kouluympäristö voi vaikuttaa opiskelijaan eri tavoin. Jotkut uskovat ympäristödeterminismiin, siihen että fyysinen opiskeluympäristö voi suoraan määrätä käyttäytymistä. Toiset taas ajattelevat, että ympäristö antaa mahdollisuuksia tai rajoituksia, joista opiskelija valikoi. Fyysinen opiskeluympäristö voi myös toimia kolmannella tavalla: se ei määrää, vaan tarjoaa mahdollisuuksia niin, että toiset mahdollisuudet tulevat muita todennäköisemmiksi. (3 Tämä ns. probabilistinen ajattelu on ollut vallitseva omassa suunnittelussamme luodessamme Kiteen lukion uusia toimintapuitteita yhteistyössä opiskelijoiden ja muiden käyttäjäryhmien kanssa. Toivomme ja uskomme, että ajanmukaiset tilat tukevat opiskelijoidemme opiskelua, oppimista ja viihtymistä.(4
Olemme etuoikeutettuja, kun saamme opiskella ja tehdä työtä Kiteen todellisessa sivistys- ja kulttuurikeskuksessa, jossa Kiteen lukion lisäksi on paljon muitakin tärkeitä yhteistyötahojamme: Keski-Karjalan musiikkiopisto, Keski-Karjalan kansalaisopisto, Kiteen kulttuuri- ja nuorisotoimi, Arppen koulu sekä Kiteen kaupungin ruokapalvelut. Se on oman toimintaperiaatteemme mukaista - tehdä yhteistyötä eri tahojen kanssa.
Olemme iloisia siitä, että lukion uudet tilat kiinnostavat. Se ilmeni myös toukokuussa järjestetyssä rakennuksen nimikilpailussa, johon tuli kaikkiaan 55 nimiehdotusta. Ehdotuksia oli paljon ja ne olivat myös erittäin hyviä. Vihkiäistoimikunta tulee julkistamaan rakennuksen uuden nimen vihkiäisviikolla elo- ja syyskuun vaihteessa.
Näyttää siltä, että työryhmä on pyrkinyt johdonmukaisesti tarttumaan niihin ongelmakohtiin, jotka perusopetuksessa ovat viime vuosina nousseet esille. Lankisen työryhmä jakaa kansalaisen taidot viiteen osaan: ajattelun taitoihin, työskentelyn ja vuorovaikutuksen taitoihin, käden ja ilmaisun taitoihin, osallistumisen ja vaikuttamisen taitoihin sekä itsetuntemuksen ja vastuullisuuden taitoihin. Työryhmän ehdotus tuo mukavalla tavalla mieleen 200-vuotisjuhlavuottaan viettävän Uno Cygnaeuksen näkemyksen kansan sivistystehtävästä(7,8,9 .
Nyt kun perusopetuksen työryhmän esitys menee lausuntokierrokselle, tuo se myös hyvää pohjaa lukiokoulutuksen kehittämiselle. Viime vuoden lopulla julkaistu lukiopedagogiikan arviointitutkimus kertoo, että perusasiat lukiokoulutuksessa ovat kunnossa. Lukio-opetus on asiantuntevaa, eikä lukioiden välillä ole tässä suhteessa suuria eroja. Opetusmenetelmät ovat varsin monipuolisia ja opiskelijoille soveltuvia. Vaikka lukiotyöskentely on edelleen rasittavaa ja kiireistä, opiskelijat pitävät lukio-opiskelua myönteisenä ja itselleen merkityksellisenä. Koulujen fyysiset olosuhteet vaihtelevat suuresti. Lukioissa on panostettu aiempaa enemmän viihtymiseen ja opiskelijoista huolehtimiseen. Luokaton lukio onkin vakiinnuttanut paikkansa kestävänä lukiokoulutuksen muotona. (10
Me täällä paikallisesti haluamme, että Kiteen lukiossa on hyvä opiskella ja tehdä töitä. Iloksemme opiskelijapalaute onkin hyvin myönteistä, mikä näkyy myös muun muassa huhtikuussa tehdyn opiskelijakyselyn vastauksissa. Opiskelijamme arvostavat Kiteen lukion laajaa kurssitarjontaa, osaavaa henkilökuntaa, viihtyisää ja turvallista oppimisympäristöä, mahdollisuutta itsenäiseen opiskeluun ja nykyaikaisen opetusteknologian hyödyntämismahdollisuutta. Samoin opiskelijamme arvostavat lukiomme tarjoamaa mahdollisuutta yksilöllisiin opintopolkuihin, opinto-ohjausta, lukiota väylänä jatko-opintoihin sekä oppilaskunnan aktiivisuutta. Tästä on hyvä jatkaa.
Tuleville ylioppilaille välitän vielä dosentti Kari Sormusen ja professori Pertti Väisäsen terveiset Soveltavan kasvatustieteen ja opettajankoulutuksen osastosta Itä-Suomen yliopistosta. He onnittelevat Kiteen lukion tämän kevään ylioppilaita ja kiittävät heitä osallistumisesta kolmivuotiseen luonnontieteiden opiskelua koskevaan seurantatutkimukseen. Tutkijat ovat saaneet arvokasta tietoa, ja ilman opiskelijoiden ja koulun panostusta se ei olisi ollut mahdollista.
Jaan seuraavaksi ylioppilastutkintotodistukset kevään uusille ylioppilaille. Pyydän avukseni ryhmänohjaaja, lehtori Sampo Pääkkösen, lehtori Mari Karasolan ja lehtori Sirpa Kostamon jakamaan ylioppilaslakit ja -ruusut. ... Hyvät abiturientit!
Sir Edmund Hillary kiteytti hyvin:
Myös oppiminen ja uuden löytäminen voi olla hauskaa. Koulu on opettanut paljon, jos se on ensinnäkin pystynyt antamaan perustietoja maailmasta, toiseksi pystynyt luomaan oppimisen ilon - ilon siitä, että vaivannäkö kannattaa ja kolmanneksi koulu on pystynyt antamaan realistisen kuvan elämästä - aina kaikki ei ole mukavaa.
Te olette saavuttaneet yhden etapin omassa elämässänne. Etappi ei ole ehkä aivan Mount Everestille kiipeämisen veroinen, mutta se on merkittävä etappi itse kunkin elämäntaipaleella. Ylioppilastutkinto on vaatinut sitä samaa haasteeseen vastaamista, pitkäjänteisyyttä, sinnikkyyttä ja muiden henkilöiden tukea, jota Edmund Hillaryltäkin vaadittiin.
Olette antaneet vaadittavan näytön tiedoistanne ja kypsyydestänne ylioppilastutkinnossa. Saavutus palkitaan tänään lukio-opiskelun kauneimmalla kruunulla, ylioppilaslakilla.
Abiturientit! Ylioppilastutkintolautakunnan minulle suomin valtuuksin julistan teidät ylioppilaiksi. Haluan Kiteen lukion puolesta onnitella teitä ja pyydän teitä laittamaan ylioppilaslakin päähänne ylioppilastutkinnon suorittamisen merkiksi. Menestystä matkalla oman elämänne vuorille!
Sama kuva ISONA (3663 x 2440 pikseliä, koko 2,4 Megatavua)
1) Hillary, E. (1955) Kohti Everestin huippua. WSOY: Porvoo.
7.6.2010 11:24 |
| Teamware Pl@za | |