| Keski-Karjala > Harri Vilokkinen - maailmanluokan nuori puuseppä Kiteeltä |
|
Keski-Karjalan Yhteystiedot löytyvät kuntien omilta sivuilta:
|
Harri Vilokkinen - maailmanluokan nuori puuseppä Kiteeltä
Olen kotoisin Joensuusta ja kävin peruskoulun Tuupovaarassa. Peruskoulun jälkeen opiskelin puualaa Kiteen Ammattiopistolla, josta valmistuin 2007 keväällä huonekalupuusepäksi. Varsinaista syytä lähteä opiskelemaan juuri Kiteelle ei ollut, mutta päätöstä ei ole tarvinnut katua näin jälkeenpäin yhtään. Koulu oli viihtyisä ja työtilatkin olivat hyvät. Puuala kiinnosti jo peruskoulun puutyötunneilla. Opetus oli Kiteellä tasokasta ja kursseja oli myös tarjolla riittävästi. Kiteelle on hyvät kulkuyhteydet linja-autolla ja junalla kauempaakin. Kiteellä on palvelut lähellä ja mahdollisuuksia harrastaa on paljon. Ammattitaidon MM-kisoissa Kanadassa
Osallistuin syksyllä 2009 kansainvälisiin ammattitaidon MM-kilpailuihin WorldSkills2009 Kanadassa. Joka toinen vuosi järjestettävissä kisoissa ratkotaan nuorten ammattilaisten maailmanmestaruus yli 40 eri kilpailulajissa. Osallistuin kisoihin huonekalupuusepän sarjassa. Kisoihin pääsee valmennuksen kautta. Valmennukseen otetaan, kun pärjää kansallisissa Taitaja-kisoissa tai suoraan oppilaitosten kautta. Kävin kahdet Taitaja-kisat, joissa menestyin. Myös työnantajan ja opettajien suosituksilla oli merkitystä, jotta pääsin mukaan valmennukseen Lahteen. Olin viidestoista Kanadan kilpailuissa. Kilpailuista jäi käteen roima annos kokemusta sekä uutta oppia. WorldSkills Finland Koulutus jatkuu oppisopimuksella
Tällä hetkellä olen oppisopimuskoulutuksessa Erikoispuusepänliike Seppo Auvisella. Yhteys Seppoon löytyi ammattiopiston kautta työharjoittelussa. Olen jatkanut opiskelua Sepon ohjauksessa. Tämänhetkisenä tavoitteena on suorittaa puusepänalan ammattitutkinto. Tulevaisuudessa haluaisin jatkaa alan töissä. Erikoispuusepänliike Seppo Auvinen 10.12.2010 14:32 |
Teamware Pl@za
|
|