Pienempi tekstikokoSuurempi tekstikoko
Keski-Karjala - Tietokekkasu
Keski-Karjala - Tietokekkasu > Verkkolehti > artikkelit > Disko ilta Tohmajärvellä perjantaina 10.11.2006
vihjeet 
Disko ilta Tohmajärvellä perjantaina 10.11.2006

Disko ilta Tohmajärvellä perjantaina 10.11.2006
Teksti: Marjo Laakkonen

10.11.2006 Tohmajärvellä Tietäväisen koulun liikunta salissa oli disko, jonka nuorisotoimi eli nuva järjesti. Alkuillan meno oli jo aika rento ja kova. Musiikki pauhasi ja meno oli silloin aika railakas. Diskossa esiintyi neljä tohmajärveläistä bändiä. Nimeltä jos heidät mainitsemme, niin he olivat Ironic, Inartistic, The Beissen, The Nameles. Haastattelimme bändejä alkuillasta, että pääsimme alkuhulinoitten alta pois. Teimme haastattelun Tietokekkasun nuorten verkkolehteen. Jonka me tiedotus tiimiläiset teemme nuorille.

Ensiksi haastattelin Inartistic bändiä johon kuuluu Sanni Salopuro (laulu), Tuomas Salopuro (rummut), Jonna Pirinen (laulu+piano), Tuomas Hassinen (kitara) ja Kati Ryynänen (basso). Sanni on tämän bändin nuorin jäsen, hän oli lähtenyt mukaan kun hän oli ollut kansalaisopistolla pianistina ja silloin hän oli innostunut bändi toiminnasta. Inartistic nimi oli tullut siitä, että kun joku oli selaillut sanakirjaa ja sieltä oli tullut vastaan sana ja se sana, joka oli ekaksi tullut sieltä sormen alle, niin se oli ollut sitten tämän bändin nimi. Inartistic sana tarkoittaa epätaiteellista. Heidän bändinsä on ollut kasassa syksyn alusta lähtien ja he harjoittelevat Tietäväisen koulun musiikkiluokassa maanantaisin.

Seuraavana haastattelimme The Beissen nimistä bändiä. Heidänkin nimensä tulee sanakirjaa selailusta. Beissen nimi tulee puraista verbistä. Tähän bändiin kuuluu Pauliina Tarkkanen (laulu), Kati Pylkkönen (koskettimet ja laulu), Noora Pesonen (kitara), Tuuli Vepsäläinen (basso), Toni Manninen (rummut) ja Jonna Lepola (laulu). He ovat aloittaneet soittaa bändissä syyskuun alussa. Heitä vetää Plamen. Hekin harjoittelevat maanantaisin Tietäväisen koulun musiikkiluokassa. Disko oli heidän ensimmäinen oikea keikka.

Kolmantena haastettelimme The Nameless bändiä. Siihen kuuluu Sari (kitara), Elisa (solisti), Tuomas (rummut), Alisa (piano), Pauliina (basso) ja Artturi (basso). Tämä bändi on ollut koossa jo vuoden tällä kokoonpanolla, mutta Elisa on ollut bändissä jo 5 vuotta, minkä bändi on ollut toiminnassa. Myös he harjoittelevat maanantaisin Tietäväisellä. Tämä bändi aloitti syksyllä tällä kokoonpanolla. Elisa innoustui bänditoiminnasta, hän kun tykkää soittaa paljon.

Sitten viimeisenä mutta ei vähäisimpänä kauvimmin koossa ollut bändi IRONIC. Ironic on näistä haastattelemmistamme bändeistä kaikkein kokenein. Ironic bändiin kuuluu kuusi jäsentä. He kaikki ovat poikia, jotka ovat innoissaan muusikista. Tähän bändiin kuuluu Kotilainen Juuso (basso), Hassinen Markus (koskettimet), Tahvanainen Vesa (laulu), Lampio Samppa (rummut), Hassinen Jari (kitara) ja Myller Jari (kitara). Ironic bändi soittaa rockin kaltaista musiikkia. Heiltä ilmestyi levy syyskuun puolessavälissä. Ironic bändiläiset ovat myyneet levyään meidän koulussa kioskissa ja myyvät niitä varmaan jatkossakin. Ironic nimi oli kuulma Markuksen keksimä. Sitä ku katsoo mitä he soittavat niin se nimi tulee vähän siitä. Viime syksynä he aloittivat lukion vastapainoksi harrastuksen. Ironic bändistä tuli toinen menestyvä bändi meiän koulussa. He ovat soittaneet reilun vuoden. He harjoittelevat Pysäkillä ja koulumme musiikkiluokassa.




14.4.2007 12:17