Kasvava tarve apuun!

On selvää, että moni ihminen kokee elämässään asioita joita ei kykene soveltamaan arkielämäänsä. On tärkeää, että apua on tarjolla mahdollisemman paljon ja soveltuvalla tavalla. On paljon nuoria jotka haluavat pitää oman elämänsä muilta salassa ja eivätkä uskalla hakea apua, jota olisi tarjolla mutta jos sitä ei ole? On selvää että hyvät ystävät eivät kykene auttamaan aina niin hyvin kuin ammattilaiset (vaikkei mikään korvaakkaan tai ole niin arvokasta kuin hyvä ystävä). Vaikka meille sanotaan että on paljon apua ja keinoja hakea mutta tosiasia on että sitä voi saada hyvin harvakseltaan juuri silloin kun sitä eniten tarvitaan. Psykiatreille tai psykologeille pääsy on loppujelopuksi suhteellisen hankalaa. Usein on pitkät jonot jolloin se hetki jolloin sitä apua tosiaan olisi tarvinnut pahenee ja kysyisen ihmisen elämä voi mennä pahasti pieleen (tai ainakin jättää näkyvät jäljet). Monet joutuvat odottamaan kuukausia edes ensimmäiseen tapaamiseen ammattilaisen kanssa ja mitä siinä ajassa sitten ehtiikään tapahtua? On täysin epätoivoinen yritys antaa puhelinnumeroita ja puhua puhelimeen jolloin ei edes tiedä kenelle puhuu. Eikö tämä siis jo osoita että tarvitsemme runsaasti enemmän apu mahdollisuuksia? On hyvä että on huomattu että apua on tosissaan liian vähän ja keksitty kriisipuhelimia jotka voi helpottaa jonkun oloa. Tämä ei kuitenkaan muuta sitä asiaa että apua tarvitsevia on liikaa ja apua liian vähän.

Todella monet nuoret kokevat jo niin varhaisessa iässä mitä moni ei elämänsä aikana näekkään. On selvää tietenkin että ihminen kestää eri määriä painetta ja joka kerta kun pahasta järkytyksestä/stressistä selviää sitä on astetta vahvempi. Mutta mitä tosissaan tekevät ne nuoret jotka parhaillaan kärsivät koko elämästä ja jos he haluaisivat apua saisi odottaa jopa kuukausia? Apua tarvitsevia nuoria on niin paljon ettei yksinkertaisesti aika riitä.

Joskus olen miettinyt miten psykologit sitten valitsevat ne asiakkaat joita tapailevat enemmän ja joita vähemmän? Onko se tapaus kohtainen että se kenellä on enemmän vaikeuksia elämässään vai se joka on henkisesti enemmän pulassa? Vaikka toisaalta onko se parempi että he kuuntelevat mahdollisemman montaa asiakasta kerran vuodessa ja asiat eivät etene mihinkään vai että muutama asiakas saa taas asiansa kuntoon. Monet nuoret sortuvat alkoholiin, viinaan, huumeisiin, viiltelyyn yms. ja silloin en uskon että (palaten kriisipuhelimeen) ei auta. Vanhemmatahan ovat yksi hyvä vaihtoehto ja yrittää perheen voimalla selvitä ongelmista mutta kun katsomme Suomessakin tilastoja perheväkivallasta varsinkin voi olla että seei olisikaan niin hyvä vaihtoehto. Mutta jos on tämmöinen mahdollisuus että perheelle voi puhua ilman että tulisi turpaan se voisi olla yksi maailman tehokkaimista ja läheisimmistä keinoista päästä asioiden yli.

Kaikki tapaukset ovat niin eri tapauksia että ei ole yhtä oikeaa vastausta. Apua on tosiaan liian vähän ja mahdollisuuksia pitäisi ehdottomasti lisätä ihan vain hyvän yhteiskunnan ja elettävän elämän vuoksi.

Kati