| Keski-Karjala - Tietokekkasu > osallisuus > Vaikuttajaryhmät |
|
Erilaisuus on hyvästä -nuortenlehti on valmis!
|
Vaikuttajaryhmät
Nuorten vaikuttajaryhmät ovat ryhmiä, joiden tavoitteena on parantaa nuorten kasvu- ja elinoloja sekä osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksia joko lähiympäristössä (esimerkiksi koulussa tai nuorisotalossa) tai paikallisesti ja alueellisesti (kunnassa, seutukunnassa). Oppilaskuntatoiminta on lakisääteistä ainoastaan lukioissa. Kuitenkin myös monissa peruskouluissa, erityisesti yläkouluissa on oppilaskunta. Kunnallisia vaikuttajaryhmiä on Suomessa noin puolessa kunnista. Nuorten vaikuttajaryhmien nimet vaihtelevat kunnittain. Nuorten vaikuttajaryhmä voi olla nimeltään nuorisovaltuusto, -neuvosto, -foorumi, -parlamentti -tiimi, nuorten edustajisto, nuorten ääni tai nuorisoasiain neuvottelukunta. Myös ryhmien toimintatavoissa on eroavaisuuksia. Toisissa kunnissa nuorten vaikuttajaryhmät keskittyvät poliittiseen vaikuttamiseen, eli ryhmät toimivat nuorten vaikuttamiskanavana kunnallisessa päätöksenteossa tehden esityksiä, selvityksiä ja aloitteita nuoria koskevissa asioissa. Toisissa kunnissa nuorten vaikuttajaryhmät puolestaan osallistuvat konkreettisesti paikallisen nuorisotoiminnan suunnitteluun ja toteutukseen järjestäen tapahtumia ja toimintaa nuorille. Usein on niin, että nuorten vaikuttajaryhmän toimintaa kuuluu sekä poliittinen että toiminnallinen vaikuttaminen. Jokaisessa Keski-Karjalan kunnassa toimii yksi tai useampi nuorten vaikuttajaryhmä. Alla on linkki nuorten vaikuttajaryhmien kotisivuille. Puruveden-Pyhäjärven oppilaskunta (Kesälahti) 21.1.2008 15:46 |
| Teamware Pl@za | |