Pienempi tekstikokoSuurempi tekstikoko
Jugan kunta luonnossivut   Jugan kunta luonnossivut
Jugan kunta luonnossivut > matkailu > Matkailu
vihjeet 
Matkailu

 

Matkailu1.jpgVaaramaisemat ja järvinäkymät Pieliselle ovat perinteistä Juukaa ja osa Suomen kansallismaisemaa. Nähtävää ja koettavaa riittää. Vieraile Nunnanlahden Kivikylässä ja tutustu samalla vuolukiven historiaan vuolukivimuseossa. Nunnanlahdessa sijaitsee myös vuonna 2003 valmistunut Suomen Kivikeskus, joka tutustuttaa kävijänsä mm. tulivuoren syntyyn, luolamaalauksiin ja erilaisiin näyttelyihin.

 

Poikkea saaristoon Paalasmaahan, jonka pääsaari on Suomen sisävesien korkein. Ihastele ja osta kotiin viemisiksi paikallisten kädentaitajien keramiikkaa ja nauti Puu-Juuan ainutlaatuisesta kylämiljööstä. Myös

Juuan moderni arkkitehtuuri on näkemisen arvoista. Ylitse muiden onMatkailu2.jpg

kuitenkin Suomen vanhin matkailukohde Koli, joka nousee Juuan kupeesta

aina yhtä kiehtovana.

 

Juuan kunnanviraston aulan esitehyllystä on saatavana matkailutietoa ja esitteitä. Kunnanviraston neuvonnasta voi ostaa tie- ja retkeilykarttoja sekä Juuka ja Koli kortteja. Esitteitä saa myös Ahmovaaran Kolinportista joka sijaitsee valtatie 6:n ja Kolintien risteyksessä.

 

Karelia Expert matkailupalvelulla on toimisto Kolin kylällä.

 

Matkailuasioissa voitte ottaa yhteyttä suoraan Juuan alueen matkailuyrittäjiin tai Juuan kuntaan puh. (013) 681 211

 

www.kareliaexpert.fi

Matkailu3.jpg

Juuan majoitusliikkeet matkailijoille

Kartat

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Matkailu4.jpg

 

 

 

 

 

 

 

 




1.10.2009 13:38