Pienempi tekstikokoSuurempi tekstikoko
HELLI > Lapsille ja nuorille > lastensuojelu > milloinvoiauttaa > Milloin ja miten lastensuojelu voi auttaa?
vihjeet 
Milloin ja miten lastensuojelu voi auttaa?

Lastensuojelutoimin autetaan lasta silloin, kun hänen elämäntilanteensa on sellainen, että hänen kehityksensä ja hyvinvointinsa on vaarassa.

Lastensuojelun tarve voi syntyä perheen tilapäisten ongelmien vuoksi. Vaikeudet vanhempien elämäntilanteessa voivat olla niin raskaita, että he väsyvät ja tarvitsevat tukea selviytyäkseen.
Tarve lastensuojelun palveluihin voi syntyä myös vanhempien päihteiden käytön, mielenterveydellisten ongelmien tai perheen ristiriitojen tai elämän hallitsemattomuuden vuoksi. Joskus lapsi voi itse vaarantaa kehityksensä esimerkiksi päihteiden käytöllä, koulupinnauksella tai rikoksia tekemällä.

Lastensuojelua toteutetaan ensisijaisesti erilaisin avohuollon tukitoimin, mutta myös kiireellisen sijoituksen ja huostaanoton keinoin. Avohuollon tukitoimina voidaan järjestää esimerkiksi päivähoitoa, perhetyötä, tukihenkilö- tai tukiperhetoimintaa sekä tukea lapsen harrastuksia ja perhettä taloudellisesti.




1.2.2011 10:06